Merzi mukana huippuartistien Suojatie-kampanjassa sovittajan ominaisuudessa

YLE 14.10.2015:

Huippuartistit kampanjoivat Niin kaunis on maa -versioinnillaan lasten liikenneturvallisuuden puolesta.

Vuonna 1976 julkaistu Niin kaunis on maa on Kari Rydmanin säveltämä ja sanoittama klassikkokappale. Musiikinopettajanakin tunnettu Rydman teki kappaleen suojatiellä auton alle jääneen oppilaansa muistoksi. Nyt kappaleesta on julkaistu uusi versio, jossa joukko suomalaisia eturivin artisteja tulkitsee sitä a cappella -yhtyeenä.

Tekijätiimin mukaan videon tarkoitus on herättää yhtä lailla lasten, heidän vanhempiensa kuin autoilijoidenkin huomio liikenneturvallisuuteen. Erityisesti suojateillä.

Videon taustalla ei ole järjestöä tai kaupallista intressiä. Kampanjalla ei myöskään kerätä rahaa. Tekijät toivovat, että mahdollisimman moni ihminen näkisi videon ja se vaikuttaisi liikennekäyttäytymiseen.

Niin kaunis on maa, Suojatie-projekti 2015, (säv san.K. Rydman, sov. M. Rajala)
esittää Jenni Vartiainen, Anna Puu, Paula Vesala, Elastinen, Robin, Samu Haber.